HETKI LUONNOSSA

Taiteilijat ovat jo kauan maalanneet ulkona. Työskentely luonnossa kehittää maalarin havaintokykyä ja nopeaa työskentelytapaa. Luonnossa valo ja varjo muuttuvat jatkuvasti, mikä johdattaa tekijän ratkaisemaan hetkessä monia kuvan sommittelun ja ilmaisun kysymyksiä. Emotionaalisella tasolla luonnosta löytyy ihmisen tunteisiin verrattavissa olevia olotiloja. Vuorokauden eri ajankohdat, vuodenajat ja vaihteleva sää luovat mahtavia puitteita luovalle työlle.

 
Kuvat: Arto Pylvänäinen 2022

Ulkoilmamaalausta pidetään alun perin Ranskasta lähtöisin olevana maalaustapana. Ranskalaisten impressionistien vallankumouksellinen perinne on edelleen vaikuttamassa kuvataideopetukseen sekä käsitykseen valon ja varjon luonteesta.  Maisemamaalauksen rooli nykytaiteessa on muuttunut. Suomessa maisema on kuitenkin pysynyt melko keskeisenä aiheena niin maisemansuunnittelussa kuin taiteessakin. Maisemamaalaus on edelleen yksi tärkeimmistä tehtävistä varsinkin klassisessa kuvataidekoulutuksessa. 

Maisemamaalauskurssien toteutus mahdollistaa erilaisten tekijöiden kohtaamisia kotimaassa ja ulkomailla. Työskentelykenttä maantieteellisesti on laaja, mikä rikastuttaa työskentelyprosessia ja taiteilijoiden vuorovaikutusta. Repin-instituutin kuvataidekoulutus toimii Kotkassa. Kaakkois-Suomessa sijaitseva toimipaikkamme tarjoaa myös loistavia mahdollisuuksia monipuoliseen maisemamaalaukseen. Täältä löytyy meri-, metsä- ja kaupunkimaisemia. Kotkassa on myös tunnettuja puistoja ja Kymijoen kauniita rantoja. Repin-instituutin kuvataidekoulutus on järjestänyt maisemamaalauskursseja Kotkassa vuodesta 2004 lähtien ja täällä on edelleen paljon maalattavaa. Juuri päättynyt Irina Rebnitskayan vetämä Plein Air –akvarellimaalauskurssi on jälleen innostanut osallistujia vangitsemaan maisemaa ja hetkessä muuttuvaa kauneutta sekä ottamaan haltuun akvarellimaalauksen tekniikkaa.

 
Kuvat: Arto Pylvänäinen, Marjo Ruskela 2022

Teksti: Aleksandra Hintsala
Repin-instituutin kuvataidekoulutus, Kotka.


Kehity taitavaksi tekijäksi

Footer Repin Footer Yliopisto

Yhteystiedot

Kymenlaakson kesäyliopisto/
Repin-instituutin kuvataidekoulutus
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka
GSM 040 595 5893 | GSM 044 556 5830