Reetta-Sofian matka Repin-instituutista Pietarin taideakatemiaan

Oma taiteen taipaleeni alkoi Repin-instituutissa.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen reissasin, tein töitä ja hain erilaisille aloille Suomen yliopistoihin. Minulla meni parisen vuotta ennen kuin löysin oman polkuni alun, joka siis löytyi Kotkasta.

Taide on ollut aina osa elämääni, tosin eri muodoissa. Lapsesta asti ovat mukana olleet musiikki ja tanssi. Kuvataiteet löysin vasta myöhemmin. Ennen Repin-instituuttiin hakua olin tutustunut itsenäisesti piirtämiseen. Lueskelin kirjoja piirtämisen tekniikoista, ja harjoittelin kotona. Öljyväreihin en kuitenkaan vielä koskenut, ne tuntuivat silloin vielä jotenkin vierailta ja jopa jännittäviltä.

Löydettyäni Repin-instituutin, päätin äitini kehotuksesta hakea vuoden mittaiselle opiskeluvuodelle. Ensimmäinen kurssimme oli maisemamaalausta, jolloin kokeilin öljyvärejä ensimmäistä kertaa. Kurssia oli vetämässä ihastuttava ja taidokas Aleksander Zimin, jonka opit ovat edelleen talletettuina päässäni. Jo tuona alkuaikana sisimmässäni syttyi rakkaus taidetta ja maalaamista kohtaan, mikä on säilynyt näihin päiviin asti.

Langinkoski

 

Näkymä Langinkoskella

Kuvat: maisemamaalausta Kotkassa Langinkoskella Keisarillisen kalastusmajan miljöössä

Opiskeluvuotemme koostui parin-kolmen viikon lyhytkursseista. Vuosi sisälsi muun muassa maisema-, asetelma- ja muotokuvamaalausta, perspektiivioppia, anatomiaa, sommittelua ja hieman venäjän kieltä. Jokaisella kurssilla oli oma venäläinen opettajansa, ja heidän lisäkseen kanssamme työskenteli taitava tulkkimme Liisa Häkkinen.

Alastonmallin piirustusta

Alastonmallin piirustusta Repin-instituutin kuvataidekoulutuksen tiloissa Metsolan vanhalla höyrypanimolla Kotkassa 2015-16.

Asetelma

Ryhmämme koostui eri-ikäisistä opiskelijoista, mikä teki opiskelusta mielekästä sekä lisäsi vivahteikkuutta. Opiskelimme yhtenäisenä ryhmänä, keskustelimme taiteesta ja sen opiskelusta, jaoimme mielipiteitä ja vinkkejä keskenämme. Repin-instituutissa myös venäläiset professorit suhtautuivat meihin hyvin lempeästi, joskus tietenkin kritiikkiäkin tuli. Akatemiaan verrattuna opetus Kotkassa on kuitenkin hyvin lähellä Suomalaista mallia, mikä helpottaa opiskelua huomattavasti.

Normaali opiskelupäivä

Opiskelun aikana pääsimme näkemään ja kokeilemaan erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Saimme itse valmistaa taulu- ja piirustuspohjia, mikä oli jotain aivan uutta ja kiehtovaa. Opiskelu oli pääasiassa käytännönläheistä, mutta mukaan mahtui teoriaakin; kävimme läpi värioppia, perspektiivin sääntöjä, anatomiaa, piirustuksen tekniikoita ja sommitelman lakeja. Aleksandra piti meille tuolloin myös pienen venäjänkielen kurssin, joka hyvin avasi oven tuohon rikkaaseen ja mahtavaan kieleen. Anatomian luennot olivat ehkä kaikista haastavimpia, sillä ihmiskeho on äärettömän monimutkainen ja sisältää paljon liikkuvia osia. Vielä edelleen ihmettelen, kuinka tulkkimme selvisi niin loistavasti niistä luennoista, sillä myöhemmin opiskellessani anatomiaa Akatemiassa venäjäksi, olin vähällä luovuttaa. 

Lukuvuoden puolessa välissä aloin haaveilemaan opiskelusta Pietarin Taideakatemiassa. Professorimme Vladimir Lipets ja Eugene Zubov, jotka opettavat Akatemiassa, kertoivat meille opiskelusta ja elämästä Pietarissa. Tunne vain vahvistui, joten päätin hakea Akatemian valmistavalle vuosikurssille. Opettajat ja Aleksandra auttoivat valmistautumaan opiskeluun Pietarissa, tästä olen ikuisesti kiitollinen!

Professori Vladimir Lipets antamassa kritiikkiä

Professori Vladimir Lipets antamassa kritiikkiä Kotkassa.

Kotkan Repin-instituutti tarjoaa mahtavaa ja ainutlaatuista taideopetusta Suomessa. Laadukkaan koulutuksen myötä pääsee syventymään klassiseen ja akateemiseen maalaukseen sekä piirustukseen. Opiskelu Repin-instituutissa luo kattavan akateemisen tieto- ja taitopohjan, jonka jälkeen voi halutessaan vaikka jatkaa matkaa esimerkiksi Pietarin Taideakatemiaan!

thumbnail IMG 20191202 144729

Reetta-Sofia Maunumaa opiskeli Kotkassa Repin-instituutin kuvataidekoulutuksessa vuosina 2013-14. Reetta-Sofia jatkoi opintoja Pietarissa 2014 syksyllä akatemiaan valmentavissa opinnoissa ja valmistuu Pietarin kuvataideakatemiasta heinäkuussa 2021.

IMG 2014 01

Teksti: Reetta-Sofia Maunumaa 26.2.2021
Kuvat: Reetta-Sofia Maunumaa, Repin-instituutin kuva-arkisto, Katja Saastamoinen


Kehity taitavaksi tekijäksi

Footer Repin

eduko logo rgb