Ilkka Aho ja Juha Peuhkuri Loviisan näyttelyssä

Ilkka Aho ja Juha Peuhkuri Galleri Emiliessä

Ilkka Aho (vasemmalla) ja Juha Peuhkuri Galleri Emiliessä Ilkan maalausten edessä.

Tapasin ystäväni Ilkka Ahon ensimmäistä kertaa, kun saavuimme vuonna 2013 opiskelemaan Repin-instituuttiin Kotkaan. Hän on kotoisin Raumalta, minä Lappeenrannasta. Ilman jaettua kiinnostusta klassiseen taiteeseen tiemme eivät tuskin koskaan olisi kohdanneet. Puursin Repin-instituutissa puolitoista lukuvuotta, Ilkka jäi sinne jälkeeni vielä opiskelemaan. Opiskelujen jälkeen lähdimme molemmat omille teillemme taas. Ilkka on sittemmin tehnyt taidetta leipätyönään, minä rakkaana harrastuksena suomentajantöiltäni jäävällä vapaa-ajalla.

Nyt meidän molempien maalauksia on esillä viehättävässä Galleri Emiliessä torin nurkalla Loviisassa aikavälillä 15.10– 5.11.2021. Ilkalta näyttelyssä on kaksi muotokuvaa sekä asetelmamaalauksia. Itse panin esille Loviisassa 2020–2021 maalaamiani maisemia sekä muotokuvan kääntäjänä ja runoilijana tunnetusta Kai Niemisestä, jonka luona kävin heinäkuussa 2021.

Jo Repin-opintojen aikoihin Ilkka maalasi paljon asetelmia ja minä puolestani en plein air -maisemia. Repin-instituutissa saadusta opista on varmasti hyötyä kaikenlaisessa maalauksessa, mutta varsinkin realistis-impressionistisessa maisemamaalauksessa ja asetelmamaalauksessa, joissa värin ja valon lainalaisuuksien tunteminen on tärkeää. Voin siis  suositella Repin-instituutin koulutusta niin ammattitaiteilijoille kuin maalauksen harrastajillekin. Minulle taide ei ole tuonut elantoa, mutta sitäkin enemmän rikkautta kokemusten muodossa: Olen  tehnyt maisemamaalausmatkoja Koillis-Norjan Varangin niemimaalle jäämeren rannalle sekä  Lofooteille. Vuonna 2019 olin luonnosvihkon kanssa Japanissa ja maalausretkellä Portugalissa.  Suomessa olen maalannut monissa kaupungeissa Loviisasta Kilpisjärvelle. 

Voin siis suositella Repin-instituutin koulutusta niin ammattitaiteilijoille kuin maalauksen harrastajillekin.

 

 
Juha Peuhkuri, 2020: Loviisanlahti


Ilkka Aho, 2019: Kahvi


Juha Peuhkuri, 2019: Puutarha Convento de Cristossa, Tomar, Portugali (ei Galleri Emilien näyttelyssä)


Juha Peuhkuri, 2021: Norjan tuntureita, aamuyö (ei Galleri Emilien näyttelyssä)


Ilkka Aho, 2020: Ihmisen osa

TEKSTI: JUHA PEUHKURI
Etusivun kuva: Strömforsin ruukilla, Juha Peuhkuri 2020


Kehity taitavaksi tekijäksi

Footer Repin 

Yhteystiedot