Repin-instituutin kuvataideopiskelija Monica Väre

Opiskelijahaastattelussa Monica Väre

Monica Väre on opiskellut Repin-instituutin kuvataidekoulutuksessa lukuvuonna 2021-22.

Kerrotko hieman itsestäsi

- Olen kotoisin Järvenpäästä, muuttanut Helsinkiin ja nyt kuljen Helsingistä tänne Kotkaan. Olen opiskellut ensin teolliseksi huonekalupuusepäksi. Jätin lukion kesken, sitten opiskelin perinteistä verhoilua, jätin senkin kesken. Tämän jälkeen menin opiskelemaan audiovisuaalista viestintää eli media-alan perustutkintoa, mistä valmistuin 2019. Erikoistuin verkkojulkaisutuotantoon, valokuvaukseen ja videokuvaukseen.

- Kesken jääneissä ammattiopinnoissa tuli vastaan se, että olisi pitänyt hypätä siihen ihan kokonaan ja opiskella tätä alaa sitten seuraavat 10 vuotta. En nähnyt itselläni kuitenkaan sellaista tulevaisuutta, että perustaisin verhoilualan yrityksen ja opiskelisin vielä pidemmälle. Sitten se jäi. Monica toteaa, että lukio jäi kesken laiskuuden takia ja jatkaa: Olin nuorena laiska, en enää.
Hän on työskennellyt sekä valo- että videokuvaajana ja ollut mukana erilaisissa kulttuurialan produktioissa.

- Eli voisi tiivistää, että aika montaa käsityöläisammattia ja luovaa polkua olen yrittänyt hakea ja etsiä sitä omaa juttua.

Miksi päätit aloittaa opiskelut Repin-instituutin kuvataidekoulutuksessa?

- Olen tehnyt kuvataidetta aina, mutta jättänyt sen taka-alalle koska on ”puputettu” sitä että ”ei siitä mitään ammattia saa”. Uskoin sen nuorena ihmisenä. Kokeilin sitten kaikkea muuta, nuorempana, silloin kun ei vielä osannut omilla jaloilla seistä niin vahvasti. Nyt on omaa tahtotilaa enemmän. Tein töitä, mutta sitten halusin kuitenkin lähteä kokeilemaan kuvataidetta ja nyt olen täällä. Ja olen iloinen, että olen täällä.

- Helsingistä pois lähteminen ja Kotkaan opiskelemaan tuleminen oli uuden kaipuuta ja jännitystä, pyrkimys päästä pois Helsinki-kuplasta. Eniten kuitenkin kiinnosti se, mitä tämä kuvataidekoulu tarjoaa, sillä vastaavaa klassista kuvataiteen koulutusta ei ole Suomessa muualla. Tai en ainakaan itse tällaista koulutusta muualta löytänyt, vaikka ahkerasti hakukoneita käytin, Monica toteaa.

- Halusin oppia kuvataiteista enemmän kuin vain että opiskellaan vaikka värejä tai kuka sinä olet taiteilijana. Halusin päästä enemmän akateemisuuteen, siihen että oppii näyttämään asiat sellaisena kuin ne ovat ja sitten siihen oppii tuomaan mukaan omaa tulkintaa. Halusin myös nähdä sen, onko minulla silmää realistiseen taiteeseen. Kyllä minulla taitaa sitä olla! Nyt on avautumassa uudet asiat, uusi polku, Monica jatkaa.

- Nyt olen pistänyt kaiken aikani tähän kouluun. Eikä kuusi tuntia koulupäivän aikana riitä. Terveisinä uusille hakijoille Monica huomauttaa, että kotonakin pitää työskennellä.

Millaista on opiskella Repin-instituutin kuvataidekoulutuksessa?

- Helposti voisi luulla, että se kun on kuusi tuntia opetusta ja opettaja pistää sinut tekemään töitä, olisi riittävästi. Mutta eihän se niin ole. Esimerkiksi kun työskentelet itsenäisesti, päivät ovat 8-tuntisia tai enemmänkin. Itse tekemistä voi olla 8 tuntia ja siihen päälle vielä muutama tunti päälle teoriaa tai mitä tahansa tutkimusta. Koulupäivän aikana on tunnin ruokatauko, mikä tuntui aluksi ihan liian pitkältä, mutta nyt kun on opiskellut jo pidemmän aikaa, se tuntuu ihan hyvältä. Tulee breikki työskentelyn väliin.

Monica kertoo, että koulun jälkeenkin pitää jatkaa tekemistä sekä viikonloppuisin ja kaikilla lomilla.
- Tekeminen ei saa olla pelkästään sitä, mitä täällä koulussa tehdään. Työskentelyssä kyllä huomaa sen, onko siihen käyttänyt aikaa vai ei. Sinä itse teet sen työn ja täällä näillä oppitunneilla saat ohjausta siihen, mihin suuntaan voit seuraavaksi ponnistaa. Oppitunnilla ei pidä liikaa miettiä oikeaa vastausta, vaan ensin yrittää ratkoa asiaa itse. Opettaja kyllä kertoo, mihin suuntaan työtä kannattaa viedä ja antaa lopulta vastauksen, jos sitä on vaikea itse löytää, kuvailee Monica työskentelyä.

- Kaikki on niin paljon itsestä kiinni. Pitää itsestään löytää se voima viedä itseään eteenpäin. Tämä koulu päättyy jossain vaiheessa, eikä enää ole opettajaa sanomassa, että nyt pitää mennä eteenpäin.

Monican mielestä ryhmässä opiskelu on ollut hyvä tapa peilata omaa osaamista.
- Opiskelijoiden kanssa keskustellaan, miten kukakin on päätynyt mihinkin ratkaisuun. Aina ei tarvitse yksin painia asioiden parissa, vaan tietoa ja osaamista jaetaan opiskelijoiden välillä. Jos minulta on esimerkiksi kysytty, miten ratkaisin jonkun asian ja selitän sen auki, opin siinä myös itse. Huomaan, että olen oivaltanut asian syvällisemmin, kun pystyn opettamaan asian jo eteenpäin. Nämä ovat ryhmätyöskentelyn parhaimpia ja arvokkaimpia puolia.

Missä asioissa olet kasvanut vuoden aikana?

Ainakin sen, että kaikki ei ole niin vakavaa, Monica naurahtaa.
- Vuoden aikana olen kasvanut ainakin irti päästämisessä, jos jossain. Ei ole enää todistelun tarvetta niin paljon. Kaikilla on sellaisia päiviä, että onnistuu tosi hyvin ja asiat avautuvat. On myös niitä päiviä, kun mikään ei onnistu ja tuntuu että on ihan väärällä alalla ja pitäisi mennä vaan kotiin itkemään peiton alle. Mutta niitäkin päiviä tarvitaan.

- Sen olen myös oppinut, että ei tarvitse pelätä. Edelleen tulee hetkiä, että opettajan katseen alla ei uskalla tehdä mitään, mutta kyllä nyt on jo paljon rennompaa kuin mitä alussa. Opettajan antamasta palautteesta ja kritiikistä on ihan älyttömästi hyötyä, kunhan ymmärtää, ettei opettaja kritisoi henkilökohtaisia piirteitäsi, vaan palaute liittyy työskentelyysi ja työhösi. Ymmärrän, että teokset ovat aina jollain tapaa henkilökohtaisia ja niiden näyttämisessä on hiukan auki, mutta oman oppimisen kannalta olisi tärkeää osata vastaanottaa kritiikki, jotta voi saada työskentelyä pidemmälle. 

- Olen oppinut myös kokonaisuuden hallintaa, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä. Asiat löytyvät vain tekemisen kautta eikä omaa tekemistä voi jumittaa sillä, että tämän työn pitää olla jotain ihan huippua, nyt pitää onnistua. Jos pitää mielessään vain onnistumisen pakotusta, saa koko työskentelyn helposti lukkoon. Pitää uskaltaa myös kokeilla uutta ja epäonnistua, jotta oppii huomaamaan mitkä asiat toimii ja mitkä ei.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on, mitä näiden opintojen jälkeen?

- Haluaisin päästä opiskelemaan lisää. Ulkomaille haluaisin, esimerkiksi Saksaan tai johonkin muualle. Hain yhteishaussa Turkuun ja Lappeenrantaan ammattikorkeakouluun. Jos en nyt saa opiskelupaikkaa, aion hakea uudelleen, kunnes löytyy se paikka.

Haluan todellakin opiskella lisää, sekä itsenäisesti että oppilaitoksessa.

- Haluan opiskella, jotta minusta tulee kuvataiteilija ja jotta pääsisin tekemään niitä töitä, jotka minulla on pääni sisällä. Ideat on jo, mutta minulla ei vielä ole sitä toteutustapaa hallussa. Nyt tuntuu, että on askelen päässä siitä, mihin oikeasti tämä kaikki nojaa. Kaikista entisistä opiskeluistani tulee vielä joku kokonaisuus, jota en vielä tiedä.

- Tiedän varmuudella, että on asioita, joista on kerrottu tässä koulutuksessa ja joita en ole ihan vielä ymmärtänyt. Mutta ajan kuluessa tulen saamaan varmasti monta ahaa-elämystä ja hahmotan paremmin opitut asiat. Näin opettajani kertoi myös hänelle käyneen.

Mitä haluaisit sanoa uusille hakijoille?

- Kannattaa ehdottomasti tulla ja kokea. Kannattaa hakea ja ottaa tämä haasteena, sillä opiskelu vaatii paljon. Ja tässä oppii varmasti myös itsestään tosi paljon,  Monica jatkaa.

­-  Olen kasvanut ihmisenäkin paljon tämän vuoden aikana. Itseään pitää haastaa, katsoa peiliin ja joka päivä miettiä asioita, se on se tie eteenpäin.

Haastattelijana keväällä 2022 Aleksandra Hintsala.

Monica sai opiskelupaikan Lappeenrannasta ja tässä viimeisimmät kuulumiset:
"Nyt opiskelen Lappeenrannassa kuvataidetta ja yhteen ryhmänäyttelyyn olen jo ehtinyt osallistua tänä talvena Galleria Pihatossa. Nyt opiskelut jatkuu ja tulevaisuuden näkymät ovat taiteellista työskentelyä täynnä."


Kehity taitavaksi tekijäksi

Footer Repin

eduko logo rgb