Akvarelli Ateljeessa Leppävaarassa pidettiin keväällä 2022 näyttely, johon osallistui 16 taiteilijaa eri puolilta Suomea. Näyttelyn toinen osa oli esillä samaan aikaan Virossa Võrussa, missä 22 paikallista taiteilijaa esitteli omia akvarellejaan. Yhteinen nimittäjä on metsä. Metsällä on erityinen paikka sekä suomalaisten että virolaisten sieluissa. Metsät virkistävät ihmistä ja samalla metsien hyvinvointi on ihmisille tärkeää.
Metsä-näyttelyn akvarellit on toteutettu erilaisilla tekniikoilla. Jokainen tulkitsee metsää oman näkemyksensä ja tyylinsä pohjalta: Aleksandra Kulonen on maalannut perinteisen maiseman, jota hallitsevat suuret kuuset ja Anu Ahonen on maalannut sumuisen ja kosteutta tihkuvan maiseman, josta yksityiskohdat eivät erotu. Näyttelyn ainoa espoolainen taiteilija on Harri Ahonen, jolta on esillä Talvinen koivikko -maalaus.
Lue tästä koko artikkeli
Teksti: Anneli Tuominen-Halomo, LÄNSIVÄYLÄ